Texts KARI HUKKILA Afternoon of a Faun First there came a call only then I saw the boy the youth in the midst of the empty abandoned shore SHOUTING AS IF TO A FRIEND BLAH BLAH. You would say that he was just like me. I would say just like You. You would say that he had rubber boots on his feet, just like me. I would say that he was looking like You, except that his eyes were cold and blue, his hair like reeds with bristles. You would say he probably worked outdoors BUT IT WAS A CALL YOU COULD TELL FROM HIS FACE WHERE DID HE COME FROM OUT OF THE SHOREWATER OUT OF THE SUN'S GLIMMER SUPRISED FROM BEHIND and for a moment the unknown struggle in me in the shore between me and the shore. And the sun stationary in an arbitrary place, unsure whether it is rising or setting. The boy the youth coming with arms outspread. His nose dripping. Mouth and head and a gaze like a suction cup AND HE WHO HAD COLDLY REJECTED EVERYONE DID NOT RECOGNIZE THE OTHER AS HIS OWN IMAGE BUT FELL HOPELESSLY IN LOVE WITH THE BEAUTIFUL YOUTH on the abandoned shore where the tree-leaves secreted honey and bees were born of the grass and the call of the boy the youth became his own song MY DEAR ONE IS MINE AS MIRRORS ARE LONELY. In a moment on the sand were two bodies with a single shared head. That's a saying, isn't it. A single and shared head which together they turn and turn and turn and turn and turn and turn and then a MUTE HORROR the heads do not come apart WAS THE CALL THE CALL OF A NIGHTMARE THE HEADS DO NOT COME APART. You would already be saying that will they ever come apart? And I that surely it cannot happen WELL TO DOGS AT MOST AND THAT ISN'T A HEAD EITHER and You would say that he already suspected the truth or did he. Perhaps he shut his eyes covered his ears with his hands AND THE OTHER WAS NOT REVEALED AS A REFLECTION THE CALL AS A MERE ECHO or did he suspect knew even from the fact that the sun or the suns rose and set once again measuring the time of the shore. Some unknown task or order made them rise and fall, and was transformed in him into a dream of a happy end DOESN'T IT IN YOU TOO? and he knew it would come. He lay on the sand. The evening sun warmed him and the mute horror became JOY which in weak but real sounds began to flood for tomorrow and tomorrow and tomorrow. Now I see the shadows you have become. KARI HUKKILA Faunin iltapäivä Ensin kuului huuto vasta sitten näin sen pojan sen nuorukaisen keskellä tyhjää hylättyä rantaa HUUTELEE KUIN TUTULLE BLAABLAA. Te sanoisitte että se oli ihan kuin minä. Minä sanoisin että ihan kuin te. Te sanoisitte että sillä oli kumisaappaatkin jalassa, ihan kuin minulla. Minä sanoisin että se katseli kuin te, paitsi että silmät olivat kylmät ja siniset, hiukset kuin kaislan harjakset. Te sanoisitte että oli varmaan ulkotöissä MUTTA KUTSUHUUTO SE OLI NAAMASTA NÄKI MISTÄ SE SIIHEN TULI RANTAVEDESTÄ AURINGONKILOSTA YLLÄTTI TAKAAPÄIN ja hetken ajan tuntematon taistelu minussa rannassa minun ja rannan välillä. Aurinkokin pysähtynyt mielivaltaiselle paikalle, ei tiedä nouseeko vai laskeeko se. Se poika se nuorukainen tulee käsivarret levällään. Nenä vähän vuotaa. Suu ja pää ja katse kuin imukuppi JA HÄN JOKA OLI KYLMÄSTI KAIKKI TORJUNUT EI TUNTENUT TOISTA OMAKSI KUVAKSEEN VAAN ENSI SILMÄYKSELLÄ RAKASTUI KUVANKAUNIISEEN NUORUKAISEEN hylätyllä rannalla jossa puiden lehdet erittävät hunajaa ja mehiläisiä syntyi ruohikosta ja sen pojan sen nuorukaisen huuto vaihtui hänen omaksi laulukseen MY DEAR ONE IS MINE AS MIRRORS ARE LONELY. Kohta hiekalla oli kaksi vartaloa joilla oli yksi yhteinen pää. Sehän on sanonta. Yksi ja yhteinen pää jota he yhdessä kääntävät ja kääntävät ja kääntävät ja kääntävät ja kääntävät ja kääntävät ja sitten MYKKÄ KAUHU päät eivät irtoa toisistaan OLIKO SE HUUTO PAINAJAISUNEN HUUTO PÄÄT EIVÄT IRTOA TOISISTAAN. Te sanoisitte jo että tulevatko ne enää koskaan irtoamaan? Ja minä että eihän niin voi käydä NO KOIRILLE KORKEINTAAN EIKÄ SEKÄÄN OLE PÄÄ ja te sanoisitte että hän aavisti jo totuuden vai aavistiko. Jospa sulki silmänsä peitti käsillä korvansa EIKÄ TOINEN PALJASTUNUT PEILIKUVAKSI HUUTO PELKÄKSI KAIUKSI vai aavistiko tiesi jo siitäkin että aurinko tai auringot taas nousivat ja laskivat mitaten sen rannan aikaa. Jokin tuntematon tehtävä tai toimeksianto sai ne nousemaan ja laskemaan, muuntui hänessä haaveeksi onnellisesta lopusta EIKÖ TEISSÄKIN ja hän tiesi se tulisi. Hän makasi hiekalla. Illan aurinko lämmitti ja mykkä kauhu vaihtui ONNEKSI joka heikkoina mutta todellisina ääninä alkoi tulvia huomiseen ja huomiseen ja huomiseen Nyt minä näen ne varjot joiksi te olette tulleet.