Teo


Teo | photo: Petri Virtanen | in the photo: Sanna Kekäläinen

TEO (2004)
TEOssa on kolmen eri maan kansalaisia.
TEOssa elää yksittäisten ihmisten kokemuksina kaksi erilaista todellisuutta: suomalainen, tai länsieurooppalainen yhteiskunta, jota ensin kutsuttiin hyvinvoinnin, sittemmin yhä enemmän kulutuksen ja markkinoiden yhteiskunnaksi. Toinen on puolalainen ja latvialainen, siis itäeurooppalainen todellisuus, jossa tällaiseen suuntaan on harpattu yhtäkkiä, ja jossa ihmisillä on yhä toisenlainen lähimenneisyys muistissaan.
TEOn lähtötilanne on markkinoiden globaalistuminen, joka samalla merkitsee elävien, reaalisten, perittyjen kulttuurien murhaa ja pakotettua yhdenmukaistumista. Toisaalla reaalisosialismin pakkoyhteiskunta työnsi maan alle kaikki marginaaliset ja poikkeavat arvot.
Kiinnostavia ovat ihmiset, jotka elävät omaa ainutkertaista elämäänsä näiden myllyjen sisällä.
Todellisuus hahmottuu ihmiselle uskon avulla. Uskotaan sitten jumaliin tai yhteiskuntajärjestelmiin. Tai Kieleen. Tai sitten ei.
TEO on ruumiinkielellä esitettyä Erojen dialogia. Naisen ruumiilla.
Yhteistä on ilma jota hengitämme. TEO luo sisäisen ja kokemukseen perustuvan maailman, liikkeen kuvan olemassaolosta tämän hetken maailmassa.
Globalisaation kääntöpuoli:
Joka vuosi arviolta 700 000 – 2 miljoonaa naista ja tyttöä maailmassa joutuu ihmiskaupan uhreiksi. Yksin EU:n alueella määrän arvioidaan olevan 500 000.
Euroopan komissio ehdottaa toimia ihmiskauppaa vastaan.
TEO = (kr sananalku < theós jumala) jumal-, jumala-, jumalaa tai jumalia koskeva tai heihin liittyvä.
Kreik. sanan theós indoeur. juuri on ilmeisesti *dhe- ‘panna johonkin, tehdä’; tämä viittaisi myös kreikkalaisten jumalien konkreettisuuteen.
Koreografia: Sanna Kekäläinen
Tanssi: Sanna Kekäläinen, Jenni Koistinen, Kaisa Launis, Agnese Vanaga
Videolla ja ääninauhalla: Ryszard Kalinowski, Wojciech Kapron, Hanna Strzemiecka, Anna Zak
Valosuunnittelu: Matti Jykylä
Äänisuunnittelu: Aake Otsala
Tuotanto: Kekäläinen & Company: Essi Aittamaa / Kiasma Theatre
TEO-esitykset Kiasma-teatterissa
1.12 klo 19 ensi-ilta
2.12./4.12./5.12./8.12./9.12./11.12./12.12./14.12.


Teo | photo: Minna Kurjenluoma | in the photo: Sanna Kekäläinen

Teo | photo: Minna Kurjenluoma | in the photo: Jenni Koistinen, Agnese
Vanaga, Kaisa Launis

Teo | photo: Minna Kurjenluoma | in the photo: Jenni Koistinen