K&C toiminnanjohtaja on valittu

Kekäläinen & Companyn uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Riikka Mustakallio.

Mustakallio aloitti tuottajan uransa Lontoossa 2012, ja on toiminut kulttuurituottajana, taidekuraattorina, sekä tuotantopäällikkönä ja tuottajana kansainvälisten elokuvien parissa. Monitaiteilijana Mustakallio on luonut useita immersiivisiä lasten satuinstallaatioita, ja kirjoittaa ensimmäistä pitkää elokuvaansa.

 

“On ihana palata juurilleen tanssin- ja performanssitaiteen puolelle. Meillä on Sannan kanssa loistava symbioosi ja yhteinen visio tulevaan. Kiinnostukseni on rajoja rikkova monitaiteellisuus ja kansainvälisyys, sekä monialainen yhteistyö. Minuun saa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.”

-Riikka Mustakallio

 

 

 

Mustakallio on taustaltaan tanssija, performanssitaiteilija, klassinen muusikko ja laulaja. Hän muutti vuonna 2001 Iso-Britanniaan ja kouluttautui elokuvan ammattilaiseksi Lontoossa UAL LCC taidekorkeakoulussa tutorinaan ohjaaja Ken McMullenin.

Indie-puolelta TV- ja mainosalalle siirtyneen kuvaajan, leikkaajan ja ohjaajan työnkuvasta Mustakallio siirtyi Live Broadcasting tuottajaksi vuonna 2012, ja käynnisti kuvataiteilijan uransa 2015. Suomeen palattuaan Mustakallio aloitti lasten immersiivisten satuinstallaatioiden tuotannon, perusti taideyhteisöjä, ja käynnisti uudelleen mm. Kulttuuritehdas Korjaamon näyttelytoiminnan taidekuraattorina 2018 -sittemin Hippolyte korjaamo.

2022 Mustakallio palasi kansainvälisen elokuvatuotannon puolelle Making Movies -yhtiön tuotantopäällikkönä, ja työskenteli mm. Klaus Härön “Rakkaani merikapteeni” -elokuvan jälkituotannon ja kansainvälisen levityksen parissa. Vuosi 2023 vei kiinnostuksen tekoälypuolelle, ja Aalto Digital Creatives -esihautomoon. Digitaalisten tuotantojen parissa laajasti työskennelleenä

Mustakallio alkoi etsiä konkreettista, luovaa, aitoa ja kosketeltavaa sisältöä elämäänsä. Mustakallio aloitti K&C toiminnanjohtajana 16.4.

Vapaa-ajallaan Mustakallio toimii dokumenttielokuvatuottajana ja jatkaa lasten immersiivisten satuinstallaatioiden tuotantoja. Hän on kiinnostunut villiyrteistä, kaikenlaisista taikahommista, ja rakastaa villasukkia.

 

“Olen ollut aina sellainen ‘tässä idea, nyt tartutaan toimeen ja tehdään se todeksi’ tyyppi. Olen hyvin monialainen luova osaaja, kaikki kiinnostaa ja näen kaikkialla hienoja mahdollisuuksia.

Sannan Kekäläinen & Companyn tuotannoissa ihastuin aitouteen, orgaanisuuteen, ja maskittomuuteen. Maailmassa, jossa kaikki perustuu imagoon (asia johon myös itse kompastun), on lähes harvinaista kohdata taiteilija, joka on oma peittelemätön itsensä.

Uskon, että K&C:llä löydän paljon opittavaa niin ammatillisesti, kuin itsestäni ihmisenä. Sannan kanssa meillä synkkasi heti ja ideamme, visiomme, sekä tulevaisuudenkuvamme menevät täysin yksiin.

Olen hyvin avoin yhteistyölle, ja minuun saa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.”

-Riikka Mustakallio

0400 4711 82 (+Whatsapp) kc@kekalainencompany.net